Kuka olen?

Toki asiakasta kiinnostaa, millaisen hierojan käsittelyyn sitä oikein on tulossa. Ja onhan se tärkeää, että voi arvioida löytyykö täältä juuri minun tarvitsemani palvelu.

 

Lähdetäänpä liikkeele sittten ihan siitä, että nimeni on Toni Koivisto ja olen ihan tavallinen perheenisä, jolla on veiläkin paljon haaveita ja unelmia, joita haluan toteuttaa. Toki yhdessä perheeni kanssa.

 

No, yhden haaveen toteuttamisen ajankohta ja uskallus sen toteuttamiseen tuli keväällä 2021. Silloin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kartoittaa pitkäaikaisen haaveeni toteuttamisen mahdollisuuksia. Eipä siinä pitkään sitten mennyt kun huomasin olevanikin jo päivätyön ohessa, viikonloppuisin koulunpenkillä. Hierojakoulu oli alkanut.

Taustalla oli työelämästä pitkä ura lääkkeiden valmistuksesta, tampereleisessa lääketehtaassa ja hieman lyhyempi ura suurteholasereiden kokoonpanotyöstä. Pitkään olin kuitenkin miettinyt, että haluaisin jollain tavalla olla ihmisille avuksi ja hierojan ammatti oli ollut mielessä. Nyt sitten mentiin sitä kohti. 

 

Valmistuminen Koulutetun hierojan ammattitutkinnosta ja kyseisen suojatun ammattinimikkeen käyttöoikeus toteutui sitten keväällä 2022. 

 

Edelleen olen muussa työelämässä mukana, mutta nykyisellään se mahdollistaa minulle myös asiakkaiden palvelemisen hierontatyössä, osan viikosta. Upeita kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa on ollut ja ne antavatkin lisää intoa kehittää osaamistani ja tarjoamieni palvelujen valikoimaa. Silloin voin antaa parhaan mahdollisen panoksen jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin.

 

Tervetuloa siis Hierontapalvelu Jumittomax palveltavaksi